POISTOT (HO 19.11.2015) edellinen  seuraava -wincapita.fi sunnuntai 2009-12-20. Uusin

wincapita.fi sunnuntai 2009-12-20.
Wincapita: Hypnoosia ja ammattitaitoa. Lue! - "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Viikkosanomat – blogi Kaiken keskellä aina läsnä! Keskiviikko 2009-12-16 klo 02:39.

Wincapita: Hypnoosia ja ammattitaitoa

Kauppalehti.fi tänään
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/12/28896

Lainaus tekstistä, jonka on kirjoittanut Teppo Koskinen:

”Avustaja Kailajärvestä: Hypnoosi varmistaa kaupat

Tiistai 15.12.2009 klo 18:02 (päivitetty ti 18:57)

WinCapita-vyyhdin pääepäillyn Hannu Kailajärven avustaja Petter Kavonius uskoo Kailajärven pystyvän lunastamaan lupauksensa huikeita tuottoja tahkoavasta valuuttakauppaohjelmasta. Perusteena on muun muassa hypnoosi, jolla Kailajärvi on lisännyt henkisiä kykyjään.

Kailajärvi markkinoi WinCapitan vielä toimiessa sijoitusklubia FXSignal Traders -ohjelmalla, jonka piti kalastaa valuuttamarkkinoilta jopa 400 prosentin tuottoja. Esitutkinnassa Kailajärvi myönsi poliisille, ettei ohjelman perusteella koskaan tehty valuuttakauppoja.

Maanantaina tutkintavankeudesta vapautettu Kailajärvi kuitenkin ilmoitti jatkavansa ohjelman kehittämistä – muun muassa WinCapitassa palaneiden rahojen korvaamiseksi.

Kailajärvea avustanut oikeustieteiden tohtori Petter Kavonius uskoo vakaasti Kailajärven taitoon kehittää luvatunkaltainen valuuttakauppaohjelmisto, vaikkei varsinaisiin tuloksiin voikaan kantaa ottaa.

- Kailajärvellä on nimenomaan tietotekniikkatausta. Koulutus ja työkokemus ovat siltä alueelta, Kavonius sanoo Kauppalehdelle.

Kailajärvi on valmistunut Raision ammatillisen kurssikeskuksen tietotekniikkalinjalta.

- Ja lisäksi hän on superälykäs. Hän on myös käyttänyt hypnoosia lisätäkseen henkisiä kykyjään, kuten Youtubesta löytyvältä videolta käy ilmi, Kavonius sanoo.

Paluu joulun jälkeen

Heuristiikasta eli päätöksentekotutkimuksesta väitelleen Kavoniuksen mukaan ohjelman tarkoituksen voi tiivistää siihen, että tietokoneiden avulla ihmisen päätöksenteon tukena on valtava määrä dataa – mutta päätöksenteko datan perusteella on edelleen solmukohta.

Tämän solmun Kailajärven ohjelma pyrkii avamaan antamalla automaattisesti perusteltuja suosituksia käyttäjilleen, Kavonius kertoo.

- Tässä Kailajärvi tekee lisäinnovaatioita ja on niitä tehnytkin, Kavonius sanoo.

Kavonius kuitenkin korostaa, ettei hän ole tietotekniikan asiantuntija, eikä siten voi ottaa kantaa varsinaiseen ohjelmaan tai sen toimintaan ja tuloksiin. Osa ohjelmasta on lisäksi Kailajärven ”liikesalaisuutta”. Ilmeisesti ohjelman perustana on muun muassa valuuttakurssien pitkän ajanjakson analyysi.

- Mutta joidenkin käyttäjien kokemusten perusteella näyttää siltä, että ohjelma pystyi antamaan aika hyviä suosituksia siitä, miten kauppaa kannattaisi käydä, Kavonius sanoo.

Sata miljoonaa paloi

Aiemmin useat ohjelman käyttäjät ja rahoituksen asiantuntijat, muun muassa Helsingin Kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen, ovat todenneet ohjelman huuhaaksi tai vähintään siitä annetut lupaukset vahvasti liioitelluiksi. Kavonius on puolestaan vedonnut nimettömään asiantuntijaan, joka on arvioinut ohjelman suositukset kelpaaviksi.

Poliisi puolestaan pitää WinCapitaa pyramidihuijauksena ja siten törkeänä petoksena. Poliisin mukaan Kailajärvi on myöntänyt kuulusteluissa toiminnan olleen epärehellistä.

Tällä hetkellä paljon puhutun ohjelman softa on ”hajaantunut”, Kavonius kertoo. Osa softasta on poliisilla, osa muualla. Kokonaisuus on kuitenkin Kailajärven päässä, Kavonius sanoo.

Nyt vapauteen päässyt Kailajärvi on luvannut kertoa tulevaisuudesta wincapitalaisille joulun jälkeen. Työsarkaa riittää, jos klubilaisille halutaan korvata poliisin ja syyttäjän epäilemässä pyramidihuijauksessa palaneet rahat: klubilaiset antoivat pyramidiin yhteensä liki 100 miljoonaa euroa.

Teppo Koskinen”

Lainaus päättyy. > Kommentti

Viikkosanomat – blogi Kaiken keskellä aina läsnä! Keskiviikko 2009-12-16 klo 02:39

Kommentti:

Oikeustieteen tohtori Petter Kavonius uskoo, että tästä jotenkin selvitään, vaikka hypnoosilla ja super-älyllä.

Kavoniuksen sitaatit:

”- Kailajärvellä on nimenomaan tietotekniikkatausta. Koulutus ja työkokemus ovat siltä alueelta,

- Ja lisäksi hän on superälykäs. Hän on myös käyttänyt hypnoosia lisätäkseen henkisiä kykyjään, kuten Youtubesta löytyvältä videolta käy ilmi,

… ohjelman tarkoituksen voi tiivistää siihen, että tietokoneiden avulla ihmisen päätöksenteon tukena on valtava määrä dataa – mutta päätöksenteko datan perusteella on edelleen solmukohta.

”Tämän solmun Kailajärven ohjelma pyrkii avamaan antamalla automaattisesti perusteltuja suosituksia käyttäjilleen,”

- Tässä Kailajärvi tekee lisäinnovaatioita ja on niitä tehnytkin,

- Mutta joidenkin käyttäjien kokemusten perusteella näyttää siltä, että ohjelma pystyi antamaan aika hyviä suosituksia siitä, miten kauppaa kannattaisi käydä,

”Tällä hetkellä paljon puhutun ohjelman softa on ”hajaantunut”,”

”Osa softasta on poliisilla, osa muualla. Kokonaisuus on kuitenkin Kailajärven päässä,”

Lainaukset loppuu

Nämä lainaukset kertovat ainakin sen, että Petter Kavonius hoitaa hyvin päämiehensä asiaa ja siinä sivussa kaikkien Wincapitaan sijoittaneiden, ainakin sieltä tuottoja saaneiden asiaa ja uskoo ja toivoo, että yhä tuottoja odottavat jaksaisivat odottaa.

Jonkunlaista konkretiaa jäi kaipaamaan, ehkä se ei tässä vaiheessa vielä ole mahdollista.

Viikkosanomat. Talous. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-12-16 klo 02:39.

http://www.viikkosanomat.fi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm

http://www.nettisanomat.fi



wincapita.fi lauantai 2009-07-18.
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa ...
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa ... Pohjois-Savo. Keitele (kunta). Nilakka. Selkä. Kuva Pertti Manninen tänään lauantaina 2009-07-18 klo 12:16.

Wincapita lauantai 2009-07-25.

WinCapita. Kuvia ennen kokousta.
9:43


9:48

11:13

11:45
Tunnelma ennen kokousta.
WinCapita, kokous Peurungassa, tuhatta osallistujaa odotetaan.

Kävin uimassa ennen kupolin sulkemista. Väkeä tulvi jo paria tuntia aikaisemmin. Tänään on lauantai 2009-07-25 klo 11:50. Kymmenen minuuttia kokoukseen ja myös minun bussini lähtöön takaisin kotikulmille.

Kaikenlaisia tavallisia suomalaisia t-paidoissaan, kauluspaidoissaan. Ravatit ja mustat tai tummat puvut, valkoiset paidat on vain järjestäjillä. Enemmistö miehiä, myös pariskuntia. On Harley Davidson pusakkaa, intiaanipäällikön paitaa ja tavallista kesäpaitaa, joillakin irtotakki, siis tavallista kansaa.

Otan pari kuvaa kaukaa tyhjistä tuoliriveistä ja tupakalla olijoista ovensuussa kaukaa, ketään ei tunnista, vain tilaisuuden henki välittyy.

Sataa tihuuttaa hissukseen ja välillä kovemminkin. >>>

Tunnelma ennen kokousta. Lue!
9:43


11:00

11:42

12:04

Joku ei pääse nyt uimaan, tieto ei tietenkään altaan sulkemisesta ole kiirinnyt kaikille.

WinCapitasta en ole paljoakaan aikaisemmin kirjoittanut, jos ollenkaan, kun se näyttää niin sekavalta. Yksi tilaisuuden järjestäjistä on Eurooppalaisen oikeusturvaliiton puheenjohtaja Jarmo Juntunen, jonka aikaisemmin lehdelle lähettämän kirjoituksen nyt julkaisen. Liite.
Hän väittää keskusrikospoliisin toimintaa ohjailevaksi, virheelliseksi ja tavallisia suomalaisia syyllistäväksi, jotenkin näin.

Nyt bussi ihan kohta tulee joten viranomaistoiminnan arviointi jää toiseen kertaan.

Pertti Manninen, Nettisanomat, raportti, lauantai 2008-07-25 klo 12:00 H-hetkellä. 10 minuutin pikakirjoitus.

Isonna kuvat!


Lue myös!
EOK peräänkuuluttaa poliisilta oikeusvaltion periaatteiden noudattamista. Liite




TOTEUTA UNELMASI LENTÄÄ AERODIUMIN AVULLA.

Aerodium on vertikaalinen tuulitunneli, joka tarjoaa kokemuksen, jota
ei muualla voi kokea. Ensimmäistä kertaa pohjoismaissa vieraileva
laite on saapunut Suomeen ja on kaikkien halukkaiden käytössä
16.7.-2.8.2009 Espoon Tapiolassa, Kulttuurikeskuksen aukiolla
osoitteessa Kaupinkalliontie 10.
Aerodium on avoinna päivittäin klo 11:00-20:00, muina aikoina varauksesta.

Pysyt ilmassa ilman köyden, laskuvarjon tai muiden apuvälineiden apua
– tämä on lentämistä sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Makaamalla
tuulitunnelin luoman voimakkaan ilmavirran päällä lentäminen muuttuu
mahdolliseksi. Muuntelemalla kehon asentoa aerodynamiikan lait
mahdollistavat nousun korkeammalle, kaikenlaisten akrobaattisten
liikkeiden suorittamisen ja uskomattoman kokemuksen tuntemisen.

Aerodium, täysin uudenlaisena elämyksenä sopii hyvin erilaisia
kokemuksia metsästäville, ystäväporukoille, perheille, aktiviteetiksi
yritysjuhliin sekä harjoitteluksi ammattiurheilijoille.

Melkein kuka vaan voi lentää. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, me
varustamme ja valmistelemme sinut lennolle. Mikäli olet fyysisesti
terve, iältäsi 5-75 vuotias, 20-100 kg painava ja olet aina uneksinut
lentämisestä, olet tervetullut aloittamaan lentämisen.

Lentämään pääset saapumalla paikanpäälle, mutta lentoaikoja voi myös
varata ennakkoon.
Lisää tietoja, kuvia ja lentovarauksia voit tehdä osoitteessa www.aerodium.fi
Nettisivuilla on myös mahdollisuus osallistua kisaan ja voittaa
ilmaisia lentoja.
Kysymyksiä voi esittää myös sähköpostilla osoitteeseen
aerodiumfinland @gmail.com

Aerodium on kiertänyt ympäri maailmaa ja ammattilaisista koostuva
näytösryhmä on esiintynyt mm. Torinon Olympialaisten
päätösnäytöksessä, Superman elokuvan ensi-ilta näytöksessä Italiassa,
sekä Dubain Horce Racing Cup tapahtumassa ja monissa muissa
merkittävissä tapahtumissa.

TEKNISET TIEDOT
Lento-alueen läpimitta: 2,8 m
Ilmavirran nopeus: jopa 200 km/h
Käyttäjät: 1-2 henkilöä samanaikaisesti
Lentokorkeus: 10 metriin saakka
Voimanlähde: 800 hv diesel moottori

LISÄTIETOJA:

www.aerodium.fi
www.aerodium.ca


Lisäys lauantaina 2009-07-25 klo 22:31. ksml.fi (Keskisuomalainen).

Tilaisuudessa pohditaan klubin tilannetta
WinCapitan jäsenet koolla Laukaassa
17:23 (Päivitetty 17:29)

Kuva: Heikki Pölönen. WinCapitan jäsenet kokoontuvat Laukaan Peurunkaan vaihtamaan kokemuksia ja miettimään jatkotoimia. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen pikkutakissa, hänen vierellään varatuomari Ilkka Pitkänen.

Tiina Hirsimäki / STT

Suuri joukko sijoitusklubi WinCapitan jäseniä kokoontui lauantaina Laukaaseen pohtimaan pyramidihuijauksesta epäillyn klubin tilannetta. Mukaan oli ilmoittautunut lähes 700 wincapitalaista.
Tilaisuudessa puhui ainakin Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto -nimisen yhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen. Hän kertoi ennalta STT:lle, että tarkoitus oli analysoida WinCapitan toimintaa ja kertoa oikeusturvakysymyksistä. Juntusen mukaan keskusrikospoliisi (KRP) olisi myös ollut halukas tulemaan paikalle, mutta jäsenistö ei halunnut poliisia tavata. Hän sanoi, ettei KRP:n toimintaan luoteta osallistujien piirissä. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto eli EOK katsoo, ettei WinCapitan toiminta ollut rikollista. Vuonna 2004 perustettu yhdistys lupaa jäsenilleen maksullista oikeusturvan seurantaa ja valvontaa. Juntusen mukaan jäseneksi on liittynyt arviolta tuhat WinCapitaan sijoittanutta. Toiminnanjohtajan mukaan tapahtuma ei ollut EOK:lle jäsentenhankintareissu, vaan moni Laukaaseen saapunut oli jo valmiiksi jäsen. EOK:hon liittyminen maksaa yksityishenkilöille 65 euroa ja yrityksille 275 euroa. Vuosimaksu on yksityisiltä 20 euroa ja yrityksiltä 100 euroa.

Selvityspyyntö KRP:n rikostutkinnasta
Laukaan tilaisuuden osallistumismaksuna kerättiin 15 euroa. Summalla katetaan järjestämisestä aiheutuvat kulut. EOK:n liittohallitukseen kuuluva varatuomari Ilkka Pitkänen kertoi, että kuluja on kertynyt myös WinCapitaan liittyvien asiantuntijalausuntojen hankkimisesta.
Pitkänen edustaa noin 250:tä WinCapitaan rahojaan sijoittanutta ihmistä. Hän jätti viikko sitten eduskunnan oikeusasiamiehelle selvityspyynnön WinCapitaa koskevasta rikostutkinnasta. Pitkäsen tai Juntusen mielestä WinCapitassa ei ole tapahtunut törkeää petosta tai rahankeräysrikosta, kuten poliisi epäilee. Juttua on sanottu yhdeksi Suomen historian laajimmista rikostutkinnoista.
- En ole löytänyt näiden rikosten tunnusmerkistön täyttäviä tekoja jäsenistön taholta. Minulla on 250 päämiestä tässä asiassa, ja olen saanut heiltä runsaasti aineistoa ja kaikki mitä olen pyytänyt. Toistaiseksi haltuuni ei ole tullut aineistoa, joka osoittaisi, että näihin rikoksiin olisi syyllistytty, Pitkänen sanoi.

Lisäys lauantaina 2009-07-25 klo 22:31. ksml.fi (Keskisuomalainen).


Money Savings Savers lured by higher rates Competition in the savings market means customers are once again more interested in top rates than security Jill Insley and Sandra Haurant guardian.co.uk, Wednesday 22 July 2009 15.12 BST http://www.guardian.co.uk/money/2009/jul/22/national-savings-competition


wincapita.fi torstai 2009-07-23.
Midnight Balloon
Kuva Midnight Balloon tapahtumasta Jyväskylässä. Kuva on päivältä 26.6. Terveisin Henri Nieminen. - Kuva "Midnight Balloon" perjantai 2009-06-25 klo 22:35.


Liite.

wincapita.fi lauantai 2009-07-25.

EOK:n mielipide ja kannanotto 14.6.2009
Julkaisuvapaa heti
Laatinut toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen


EOK peräänkuuluttaa poliisilta oikeusvaltion periaatteiden noudattamista

Kauppalehti on kommentoinut Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:n roolia WinCapitan asiassa. EOK ei ole tässä tai muissakaan asioissa kenenkään asianajotoimisto. Se välittää asiantuntijoita tukemaan jäsentensä omaa asianajoa sekä seuraa ja valvoo kansalaisjärjestön keinoin viranomaistoimintaa.

WinCapitan asiassa EOK:lla on paljon sellaista tietoa, joka oikeuttaa kyseenalaistamaan viranomaistiedotuksesta syntyneen yleisen julkisen kuvan tuossa asiassa. Sen perusteella on täysin selvää, että poliisin tiedotus on ollut yksipuolista. Miksi poliisi ei ole esimerkiksi tiedottanut ihmisistä, jotka ovat tehneet erittäin voitollista valuuttakauppaa WinCapitan tarjoamalla valuuttakauppaan liittyvällä ohjelmistolla? WinCapita on tarjonnut jäsenistölleen mahdollisuuden osallistua valuuttakauppaan liittyviin sijoituksiin. Ohjelman käytön tarjoaminen on kiistatonta, ja useat sitä valuuttakauppaan käyttäneet jäsenet ovat vahvistaneet sen toimineen erinomaisesti. Sen lisäksi jäsenet ovat voineet omalla päätöksellään tehdä pitkäaikaisia sijoituksia valuuttakauppaan liittyen ja saada niistä kahdesti vuodessa osinkoja.

Suomessa olevan WinCapitan jäsenistön omaisuutta on tähän mennessä poliisin toimesta takavarikoitu ilmeisesti jo yli 20 miljoonan euron edestä. Puolitoista vuotta jatkunut tutkinta ja takavarikot ovat johtaneet valtaviin henkilökohtaisiin tragedioihin lukuisten sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole ollut mitään käsitystä siitä, että kyseessä olisi ollut millään tavalla rikollisesta toiminnasta.

On syytä muistaa, mitä tapahtui niin sanotussa talvisotayhteisöjen jutussa noin 10 vuotta sitten. Väitetty keräyshuijaus puettiin seuraaviksi syytteiksi: rahankeräysrikos, törkeä petos ja markkinointirikos. Oikeusprosessin lainvoimainen lopputulos oli se, että kaikki syytteet kaatuivat. Kuitenkin poliisi ja media olivat silloinkin etukäteen tuomitsemassa epäiltyjä hyvin yksioikoisesti ja yksipuolisesti.

Oikeusturvajärjestö EOK:n jäsenpalvelujen piiriin kuuluu satoja tuhansia suomalaisia. WinCapitan tarjoamaan sijoitustoimintaan osallistuneita on liittynyt kuluvan vuoden aikana EOK:n jäseneksi lähes tuhat henkilöä. Heillä on oikeutetusti syynsä huolestua siitä, onko Suomessa tapahtuvalla poliisitutkinnalla saavutettavissa enää mitään lisäselvitystä tapahtuneeksi väitettyyn rikokseen vangitsemalla ja kuulustelemalla järjestön täällä asuvaa jäsenistöä? Jos asiassa on kyse rikoksesta, sen tekijät ovat ilmeisesti aivan muualla.

Perustuslakimme ja Suomen solmimien ihmisoikeussopimusten kansalaisille takaama omaisuudestaan nauttimisen oikeus on pidettävä kunniassaan myös poliisitutkinnan aikana. Laki määrää syytteen nostettavaksi neljän kuukauden kuluessa takavarikon tapahtumisesta lukien. Määräaikaan voidaan hakea tuomioistuimelta pidennystä, mutta kuinka kauan?

Lainsäätäjä ei varmastikaan ole tarkoittanut, että pidennystä voidaan hakea määräämättömiä kertoja. Kun eräiden WinCapitan jäsenten kohdalla omaisuuden takavarikkoihin ollaan hakemassa neljän kuukauden pidennystä jo neljättä kertaa, niin se panee vahvasti epäilemään, että tutkinnassa ei ole alun perin ollut sellaista aineistoa, joka olisi antanut täyden oikeutuksen laajoilla takavarikoilla tapahtuneisiin oikeudenloukkauksiin. Syytteiden jatkuva nostamatta jättäminen puolestaan merkitsee tosiasiallisesti sitä, ettei kansalaisille anneta mitään mahdollisuuttakaan oikeusturvansa toteuttamiseen ja siitä huolehtimiseen.

Mikäli poliisi katsoo, että sen "työrauha" edellyttää keskustelemattomuutta, sen olisi silloin itse pitänyt pidättäytyä tiedottamisesta. Demokraattiseen oikeusvaltioon kuuluu, että viranomaisten tiedotteista voidaan kriittisesti keskustella. Poliisin julkisuuteen välittämät toivomukset tutkimukselle annettavasta työrauhasta ovat jo tapahtuneen tutkinnan pituuteen ja oikeusvaltion periaatteisiin nähden täysin sopimattomia.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry.

Jarmo Juntunen
toiminnanjohtaja
lainsäädäntötoimittaja

www.eok.fi


wincapita.fi tiistai 2009-07-21.
Satumaa. Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa missä onnen kaukorantaan laine liplattaa missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan
Lennä laulu sinne missä siintää satumaa sinne missä mua oma armain odottaa lennä laulu sinne lailla linnun liitävän kerro että aatoksissain on vain yksin hän
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa ... Unto xxxxsxx säveltämän ja sanoittaman (vuonna 1949, ehkä) ja Reijo Taipaleen 1960-luvun alussa kuuluisuuteen saattaman ja kansallistangoksi laulaman Satumaan myötä sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Marja-Liisalle. Tv. Pertti.
Pohjois-Savo. Keitele (kunta). Nilakka. Selkä. Kuva Pertti Manninen kaksi viikkoa sitten lauantaina 2009-07-04 klo 12:16.

News Science Apollo 11 moon landing Apollo 11: Planting the Stars and Stripes Footage from a camera mounted on the Eagle – at only five frames per second – shows Neil Armstrong and Buzz Aldrin struggling to plant the US flag; practising their moonwalking skills; and receiving a call from President Nixon Christopher Riley, author of the new Haynes guide to Apollo 11, provides the commentary guardian.co.uk, Monday 20 July 2009 http://www.guardian.co.uk/science/video/2009/jul/15/apollo-11-planting-the-flag



wincapita.fi lauantai 2009-07-25.

WinCapita. Kuvia ennen kokousta.
9:43


9:43


9:48


11:00

11:13


11:42

11:45


12:04


Tunnelma ennen kokousta.

WinCapita, kokous Peurungassa, tuhatta osallistujaa odotetaan.

Kävin uimassa ennen kupolin sulkemista. Väkeä tulvi jo paria tuntia aikaisemmin. Tänään on lauantai 2009-07-25 klo 11:50. Kymmenen minuuttia kokoukseen ja myös minun bussini lähtöön takaisin kotikulmille.

Kaikenlaisia tavallisia suomalaisia t-paidoissaan, kauluspaidoissaan. Ravatit ja mustat tai tummat puvut, valkoiset paidat on vain järjestäjillä. Enemmistö miehiä, myös pariskuntia. On Harley Davidson pusakkaa, intiaanipäällikön paitaa ja tavallista kesäpaitaa, joillakin irtotakki, siis tavallista kansaa.

Otan pari kuvaa kaukaa tyhjistä tuoliriveistä ja tupakalla olijoista ovensuussa kaukaa, ketään ei tunnista, vain tilaisuuden henki välittyy.

Sataa tihuuttaa hissukseen ja välillä kovemminkin.

Joku ei pääse nyt uimaan, tieto ei tietenkään altaan sulkemisesta ole kiirinnyt kaikille.

WinCapitasta en ole paljoakaan aikaisemmin kirjoittanut, jos ollenkaan, kun se näyttää niin sekavalta. Yksi tilaisuuden järjestäjistä on Eurooppalaisen oikeusturvaliiton puheenjohtaja Jarmo Juntunen, jonka aikaisemmin lehdelle lähettämän kirjoituksen nyt julkaisen. Liite.
Hän väittää keskusrikospoliisin toimintaa ohjailevaksi, virheelliseksi ja tavallisia suomalaisia syyllistäväksi, jotenkin näin.

Nyt bussi ihan kohta tulee joten viranomaistoiminnan arviointi jää toiseen kertaan.

Pertti Manninen, Nettisanomat, raportti, lauantai 2008-07-25 klo 12:00 H-hetkellä. 10 minuutin pikakirjoitus.

Tunnelma ennen kokousta.


Lue myös!
EOK peräänkuuluttaa poliisilta oikeusvaltion periaatteiden noudattamista. Liite


Wincapita sunnuntai 2009-12-20.

Ilmoitukset - Viikkosanomat - Poliisi Tampereella ja Kauhajoella. Poliisiylijohtaja ja ministeri Helsingissä Lue! - Tärkeä henkilö: Heidi Hautala Lue! - Peter von Bagh: ”Avatar ei tuota sellaista mielihyvää ...” Lue! - Suomen Afganistan-joukot auttavat USA:n hyökkäystä Iraniin Lue! - Wincapita: Hypnoosia ja ammattitaitoa Lue! - Alexander Stubbkaan ei kovin innostunut! Lue!


Venäjän NTV MIR- kanava kertoo Tukholman ja Oslon siirtyneen 4G-aikaan.




Venäjän NTV MIR- kanava kertoo Tukholman ja Oslon siirtyneen 4G-aikaan. NTV MIR-kanavan Tänään- lähetys "Sevodnja delovie novosti". Kuvat tiistaina 2009-12-15 klo 12:16 Pertti Manninen.
Linkki: Tukholma ja Oslo siirtyvät tänään 4g-aikaan. Tekniikka & Talous 14.12.2009. http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article357397.ece

Nettisanomat - Guardian: Afghan troops should start taking over from Nato in 2010, says Brown - Iran will not bow to sanctions - Two-thirds of Afghan war veterans are suffering from hearing damage


Viikkosanomat – blogi
Kaiken keskellä aina läsnä!
maanantaina 2009-12-14 klo 23:03.
--------------------------------------------------------------------------------
Poliisi Tampereella ja Kauhajoella. Poliisiylijohtaja ja ministeri Helsingissä.

Poliisi Tampereella ja Kauhajoella. Poliisiylijohtaja ja ministeri Helsingissä.

Lainaus: Iltalehti:
”Tampereen poliisi saa moitteet Ville Niemisen huumetutkinnasta

Maanantai 14.12.2009 klo 20.36

Poliisin ylijohto moittii Tampereen poliisia huolimattomuudesta jääkiekkoilija Ville Niemistä koskeneessa esitutkinnassa.”

Kuvateksti: ”Mikko Paateron mukaan poliisin toimet antavat aihetta huomautukseen, mutta ei sen enempiin toimenpiteisiin. (MINNA JALOVAARA)”

”Asiasta kertoi maanantaina Nelosen uutiset.

Niemistä kuulusteltiin vuonna 2006 huumerikoksesta epäiltynä. Kuulustelujen jälkeen poliisi päätti, ettei Niemistä ole enää syytä epäillä rikoksesta.

Kirjallinen päätös tutkinnan lopettamisesta jäi kuitenkin tekemättä ja lisäksi tutkinta-aineisto salattiin.

- Siitä on kerrottu suullisesti, mutta ei ole tehty ohjeiden mukaista kirjallista päätöstä. Tämä antaa aihetta huomauttaa virheellisestä menettelystä, mutta emme katso aiheelliseksi ryhtyä enempiin toimenpiteisiin, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi Nelosen uutisille.

Tampereen poliisi on kertonut, että tutkinnan lopettaminen oli harkittua, vaikka kirjallinen päätös jäikin tekemättä. Poliisin mukaan kuulustelupöytäkirja salattiin lähinnä Niemisen ja muiden kuulusteltujen yksityisyyden suojelemiseksi. Sittemmin salaaminen purettiin.

STT”

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009121410781967_uu.shtml

Lainaus loppuu.

Kommentti

Tamperelaispoliisi suojeli tamperelaisjääkiekkoilijaa.

Helsingissä Jere Karalahti joutui ”samanlaisesta” teosta syytteeseen ja tuomiolle.

Nämä kaveripoliisit alkavat käydä hermolle. Nykyinen kokoomuksen pyheenjohtaja Jyrki Katainen väärensi pöytäkirjan, jolla pääsi kokoomuksen puoluekokousedustajaksi, asia jäi taas jonkun kaveripoliisin, siilinjärveläisen, esitutkinnan aloittamatta jättämiseen. Ei siis syytettä, koska asiaa ei edes tutkittu.

Nyt tamperelaispoliisi myöntää tarkoituksella jättäneensä tekemättä asiasta loppuraporttia. Seurauksena jonkinlaiset poliisiylijohtajan moitteet. Siis ei yhtään mitään. Nimeähän ei missään ole julkaistu, mutta Tampereen poliisilaitoksessa tämä on tapahtunut eikä sitä sielläkään varmaankaan ole tutkittu. Poliisiylijohtaja ei anna mitään huomautusta Tampereen poliisijohtajalle vaan jollekin yksityiselle poliisille, joka on kuitenkin vain noudattanut sitä henkeä ja ilmapiiriä, joka laitoksessa vallitsee.

Kauhajoella syytetään yksittäistä poliisimiestä. Tv-toimittaja Sipilän mielestä tragedia olisi voitu välttää, jos …

Oikeus asian ratkaisee, virheen merkityksellisyyden, mutta kaipa poliisimies olisi tehnyt päätöksensä toisin, tai ainakin erilaisten määräysten vallitessa, jos Jokelan jälkeen sisäministeri Anne Holmlund, Matti Vanhasen hallituksessa, olisi tehnyt jotakin, eikä sitten hädissään valehdellut, että uusia määräyksiä on annettu vaikkei ollutkaan annettu.

Pääministeri ei osannut muuta sanoa kuin sanatarkasti: ”Olemme tekemisessä uudentyyppisen tapauksen kanssa.” Olisi sitten valvonut, että sisäministeri tekee jotakin asian korjaamiseksi, ts. kiristäisi, antaisi ohjeita ja määräyksiä ja lakiehdotuksia aselakien uudistamiseksi, eikä tyytyisi ministeri Holmlundin hokemaan, löytyy Ylen arkistosta, että ”eivät aseet tapa vaan liipaisinta painavat ihmiset”. Ikäänkuin aseiden helpolla saatavuudella ei olisi mitään tekemistä liipasinherkkyyden kanssa!

Britanniassa on käsiaseet siviileiltä kielletty ja uusien tragedioiden estämiseksi ne Suomessakin pitäisi kieltää. Haulikon kanssa kulkeminen herättäisi kai sitten hiukan enemmän huomiota.

Viikkosanomat. Pertti Manninen maanantaina 2009-12-14 klo 23:03.

http://www.viikkosanomat.fi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm


Viikkosanomat – blogi
Kaiken keskellä aina läsnä!
Tiistai 2009-12-15 klo 00:26.
--------------------------------------------------------------------------------
Tärkeä henkilö: Heidi Hautala

Tärkeä henkilö: Heidi Hautala
Hautala väittää, että Venäjän viranomaiset ovat takavarikoineet joitain asiakirjoja ja tietokoneita hänen vierailunsa johdosta.

Uskokoon, ken tahtoo.

Tärkeintä on kuitenkin, ettei ihmisiä tapeta, ei Venäjällä, eikä ei-Venäjällä. Tappamisesta pitäisi olla huolissaan.

Suomalaisetkin ovat jo lähteneet Afganistaniin tappamaan. Helsingin Sanomat on tästä kertonut, siis afgaaniuhreista. Myös siitä kannattaa olla huolissaan ja siitä, että ydinaseita ei poisteta vaan pikemminkin niiden määrä kasvaa ja niiden valtioiden määrä kasvaa, joilla ydinaseita on.

Itsensä korostaminen ei oikein sovi ihmisoikeustyöhön, Hautalan kannattaisi varoa, ettei syntyisi sellaista tunnetta, että hän käyttää ihmisoikeusasioita omana keppihevosenaan.

Toisin sanoen Hautalan pitäisi varoa oksettamasta hänen tarkkailuaan seuraavia kansalaisia.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Tiistai 2009-12-15 klo 00:26.

Liite.
Lainaus Helsingin Sanomien jutusta:

”Heidi Hautala: Venäjän-vierailuni johti asiakirjojen takavarikointiin
14.12.2009 19:03

STT

Moskova. Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala (vihr) kertoo, että hänen Venäjän-vierailunsa on pillastuttanut paikalliset viranomaiset. Hautala vieraili Moskovassa ja Jekaterinburgissa.

Hautalan mukaan eräältä opposition edustajalta muun muassa takavarikoitiin Hautalalle tarkoitettuja dokumentteja. Tapaamisen alla Moskovassa pidätettiin myös useita oppositioaktivisteja, joiden pidätykset yhdistettiin eräissä venäläisviestimissä EU-delegaation vierailuun.

Hautalan ohjelmaan kuului muun muassa vierailu jekaterinburgilaisessa vankilassa, jossa hän tapasi ekstremismistä eli ääritoiminnasta vuoden tuomion saaneen 22-vuotiaan Aleksei Nikiforovin.

”On selvää, että Venäjän viranomaiset ovat valppaina, kun Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja haluaa tavata vangin, jota hän pitää poliittisena vankina”, Hautala kuvailee.

”Eräs tuttavani, joka halusi tulla minua tapaamaan, joutui yllättävän kotietsinnän kohteeksi ja hänen tietokoneensa vietiin. En halua liioitella omaa vaikutustani näihin tapahtumiin, mutta joka päivä täällä joudutaan todistamaan tapauksia, joissa ihmisoikeusaktivistit joutuvat hankaluuksiin.”

Hautala on ennenkin profiloitunut Venäjä-kritiikillään. Esimerkiksi valtiopäivien satavuotisjuhlassa Hautala hätkähdytti moittimalla suorasukaisesti Venäjän palanneen demokratiakysymyksissä tsaarin aikaan.”

Lainaus loppuu.

http://www.viikkosanomat.fi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm


Viikkosanomat – blogi
Kaiken keskellä aina läsnä!
Tiistai 2009-12-15 klo 23:47.
--------------------------------------------------------------------------------
Peter von Bagh: ”Avatar ei tuota sellaista mielihyvää kuin hyvät musikaalit tai gangsterielokuvat”

Peter von Bagh: ”Avatar ei tuota sellaista mielihyvää kuin hyvät musikaalit tai gangsterielokuvat”

Suunnilleen näin hän luonnehti Avatar-3d-elokuvaa MTV3:n uutislähetyksessä tänään tiistaina 2009-12-15.

Peter von Bagh on elokuvahistorian professori ja tietää elokuvista, myös niiden tunteista, niin paljon kuin yksi ikminen vain voi.

Viikkosanomat. Kulttuuri. Pertti Manninen. Tiistai 2009-12-15 klo 23:47.

http://www.viikkosanomat.fi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm


Viikkosanomat – blogi
Kaiken keskellä aina läsnä!
Keskiviikko 2009-12-16 klo 00:06.
--------------------------------------------------------------------------------
Suomen Afganistan-joukot auttavat osaltaan USA:n hyökkäystä Iraniin

Suomen Afganistan-joukot auttavat osaltaan USA:n hyökkäystä Iraniin.

USA lisää joukkojaan Afganistaniin lähes kolmanneksella 130 000:een tai jotakin. Siellähän ne ovat lähellä Irania, jos sinne kohta hyökätään.

Kai Suomi vetää joukkonsa pois tällaisessa rähinätilanteessa vai auttaako se olemassaolollaan USA:n sotaponnistuksia?

Tänään kuulimme, että suomalaisia nuoria miehiä on runsain joukoin ilmoittautumassa Afganistaniin. Nuorten työttömyys on hurjissa lukemissa ja tällainen ”epäsuora” pakottaminen puree. Kovin paljon se jo muistuttaa sitä, kun USA:n nuorten on pystyäkseen opiskelemaan yliopistoissa, kirjouttauduttava armeijaan, jolloin opiskelu on ilmaista, mutta sisältää myös mahdollisen lähtökäskyn sotatantereille.

Nettisanomat julkaisi aikoinaan kuvan ja tekstin:

http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/kuvaetusivu.htm
”Nettisanomat tiistaina 10. toukokuuta 2005. Etusivu. Numero 356.
Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva: Pertti Manninen.
Kuva julkaistu nettisanomissa ajankohtaisena torstaina 09.10.2003 seuraavin tekstein ja linkein: ”Työttömät nuoret ilmoittautumassa Nato-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Postitalo ja Eduskuntatalo näyttävät kääpiöiltä massiivisen Sanomatalon puristuksessa. Lue SanomaWSOY:n lisärakentamisesta: ”Kansallismaisema vuonna 2010?” Kuva ainakin on manipuloitu.” 09.10.2003. NATO. Vauhti-viikko.

Ja tänään uutta: Helsingin Sanomat. Kotimaa. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005: ”Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan.”

Linkit:

”Kansallismaisema vuonna 2010?” -
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm

NATO. Vauhti-viikko.
http://www.nettisanomat.com/2003/10/09/natovauhti.htm

”Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan.”
http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/sinkkiarkut.htm

Siis: Mukana olo Afganistanissa avittaa USA:n Iraniin hyökkäystä, jota kukaan tappamista vastustava ei tietenkään toivo tapahtuvan tai sitä, että USA antaisi Israelille luvan käyttää ydinaseita Iranin ydinvoimaloiden tuhoamiseen. Rauhanpalkinto velvoittaa sotaan ja sitten rauhaan, vai kuinka se nyt meni?

Viikkosanomat. Ulkomaat ja Suomi. Pertti Manninen. Keskiviikko 2009-12-16 klo 00:06.

Linkkejä klo 00:34

Iran will not bow to sanctions
They are the international community’s most feasibly robust tool, but a lack of political will and Iranian pride will stop them working

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/dec/15/iran-nuclear-technology

Two British soldiers killed in suicide bombing in Helmand province
Press Association
Tuesday 15 December 2009 22.08 GMT

http://www.guardian.co.uk/uk/2009/dec/15/british-soldiers-killed-helmand-province

blogi
http://www.viikkosanomat.fi

lehti
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.htm


Viikkosanomat – blogi
Kaiken keskellä aina läsnä!
Sunnuntai 2009-12-20 klo 02:48
--------------------------------------------------------------------------------
Alexander Stubbkaan ei kovin innostunut ilmastokokouksen annista!

Alexander Stubbkaan ei kovin innostunut ilmastokokouksen annista!

Aikaisemmin Stubb ylisti maasta taivaaseen presidentti Obaman Nobel-palkinnon ja EU:n presidentin ja ulkoministerin, jota hän ei ollut edes tavannut, tämän britannialaisen paronittaren. Nyt sentään ilmastokokus oli jonkunasteinen pettymys:
Lainaus Helsingin Sanomista:

Myös Stubbin mielestä Kööpenhaminan tulos oli laimea ja riittämätön.

”Turha tässä on pettymystään peitellä. Me olisimme toivoneet huomattavasti pidemmälle meneviä sitoumuksia sekä rahan että prosenttien puolesta”, Stubb sanoi.”

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Helsingiss%C3%A4+hytisseet+Pohjoismaiden+ministerit+pettyneit%C3%A4+ilmastosopuun/1135251604407

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2009-12-20 klo 02:48


Viikkosanomat – lehden sivut:
http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html



Viikkosanomat-blogi:
http://www.viikkosanomat.fi


News Politics Defence policy
Afghan troops should start taking over from Nato in 2010, says Brown
Prime minister says next month's London conference will establish conditions for handover of power
Andrew Sparrow, senior political correspondent guardian.co.uk, Monday 14 December 2009 16.39 GMT
Gordon Brown wears a helmet and body armour as he leaves 'Little Heathrow' at Kandahar airbase yesterday. Photograph: Matt Cardy/Getty Images

Afghan troops should start taking lead responsibility for parts of their country from Nato forces in 2010, Gordon Brown told MPs this afternoon. The prime minister said that a conference in London next month would establish the "conditions and criteria" for the handover of power and that, subject to conditions on the ground, this process should start next year.In a statement in the Commons, Brown also confirmed that the government will spend £150m over three years giving the army new tools to deal with roadside bombs and that "a new commitment between Afghanistan and the international community" would be forged at the London conference. All 43 countries involved in the international coalition in Afghanistan will be represented at the conference on 28 January, Brown said. The Afghan president, Hamid Karzai, will also attend and he will present his plans for his country's future.

http://www.guardian.co.uk/politics/2009/dec/14/afghan-troops-nato-gordon-brown


Comment is free
Iran will not bow to sanctions
They are the international community's most feasibly robust tool, but a lack of political will and Iranian pride will stop them working
David Patrikarakos guardian.co.uk, Tuesday 15 December 2009 20.00 GMT

Two impulses drive Iran's nuclear programme. Both are rooted in history. Speak to an Iranian and he'll tell you about Iran's 7,000-year history, its imperial glory and its contribution to civilisation. But he will also tell you about the 1953 CIA coup overthrowing Mossadegh, the behaviour of the Anglo-Persian oil company (now BP); and about repeated western meddling in his country.

Pride and grievance – the left and right lobes of the Iranian brain – are constantly warring, but it is recent history – the suffering not the glory – that has left its mark. Never again will foreigners dictate to Iran; never again will it be weak. In Iranian eyes it has been badly treated by a parvenu west for too long, and for many in the Islamic republic, its nuclear programme is the banner of its resurgence.
...
Iranian pride, now invested so heavily in its display of technological achievement – will not bow to "imperialist pressure". Once again the world is trying to "cheat" Iran – this time out of its legitimate right to nuclear technology. It will not succeed. Without sufficient strength, a further round of sanctions will be fruitless. Military attack and its attendant political and possibly military cost is a frightening prospect. The latest "tough" pronouncements from the international community sound very much like the earliest. Imagination and understanding have been lacking throughout the nuclear impasse, but they are needed now more than ever.

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/dec/15/iran-nuclear-technology


News UK news Military
Two-thirds of Afghan war veterans are suffering from hearing damage
The intense noise of the battlefield is afflicting British troops
Mark Townsend The Observer, Sunday 20 December 2009

More than two-thirds of British troops returning from Afghanistan are suffering severe and permanent hearing damage, according to the most comprehensive study into one of the less well-known side-effects of the conflict in Helmand. Internal defence documents reveal that of 1,250 Royal Marine commandos who served in Afghanistan, 69% suffered hearing damage due to the intense noise of combat. The findings indicate that complaints such as tinnitus or almost complete deafness among combat troops are considerably greater than previously reported. One audiologist said the report revealed that hearing loss was endemic among Afghan veterans, with many suffering defects that could bar them from frontline service.

The intensity of the conflict in Helmand and its close-combat fighting, roadside devices and the noise of low-flying coalition aircraft caused the problems, according to the Ministry of Defence study. The report, dated 7 December and written by military consultant surgeon Chris Pearson, warns that the known scale of the problem might prove to be the "tip of the iceberg" because only the most severe forms of hearing loss, grave enough to bar troops from frontline service, are officially reported. Professor Mark Haggard, honorary vice-president of Deafness Research UK, which is working with the MoD to resolve the problem, said: "The issue has become systemic, endemic. Combat gunfire and explosions mean significant numbers are turning up with significant hearing problems."

http://www.guardian.co.uk/uk/2009/dec/20/afghan-veterans-hearing-damage



Sivun alkuun!

wincapita.fi/2009/05//28/etusivu.htm


Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!
"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".


Arkisto 2001.


 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm




www.flyingfinn.info www.midnightsunrestaurant.info
Nettisanomat lauantai 2009-11-14 - Numero 1071
Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin. Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan.        www.flyingfinn.info        www.thailand.fi     www.phuket.fi
Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to      www.midnightsunrestaurant.info      www.patong.fi 
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (marraskuun 2009 hinta, ei tekstiviestejä).
       www.flyingfinn.info 

"ELONEN - se on makuasia". JJK:n (Jyväskylä) fanikatsomossa juhlitaan sarjassapysymistä, kun peliä oli jäljellä muutama minuutti ja KPV (Kokkola) olisi tarvinnut vielä 2 maalia päästäkseen jatkoajalle, jonka pelaaminen kyllä olisi ollut vähän niin ja näin, kun taivas oli harmaa ja hämärän tulo melkein aistittavissa. KPV:n maalivahti Koponen (keltapaita) joutui jättämään pelikentän tunteiden kuumettua yhteentörmäyksen jälkeen. JJK:n Nam ja KPV:n pelaajat (nro 20 Sipilä) sekä mainostauluun nojaava pikkukatselija ihmettelevät tilannetta päätuomari Karin kirjoittaessa punaisen kortin kirjanpitoonsa. Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2009-10-26 klo 15:50. Keski-Suomi: Jyväskylä. Harjun urheilukenttä. "Elonen on mukana kuvassa".

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

wincapita.fi - Sunnuntai 2009-07-25 - N:o 22 - Wincapita: Hypnoosia ja ammattitaitoa
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2009-12-20 ja 2010-03-06, nettiin 2010-03-06, linkkejä 2010-03-06.
wincapita.fi N:o 22 - 2009/12/20 - Wincapita: Hypnoosia ja ammattitaitoa - Hannu Kailajärvi - Petter Kavonius - Vesa Puttonen - Suomen Afganistan-joukot auttavat USA:n hyökkäystä Iraniin - Kuvasarja. Venäjän NTV MIR- kanava kertoo Tukholman ja Oslon siirtyneen 4G-aikaan. Poliisi Tampereella ja Kauhajoella. Poliisiylijohtaja ja ministeri Helsingissä - Tärkeä henkilö: Heidi Hautala - Peter von Bagh: ”Avatar ei tuota sellaista mielihyvää ...” - Suomen Afganistan-joukot auttavat USA:n hyökkäystä Iraniin - Alexander Stubbkaan ei kovin innostunut! - SMILE from MODERN TIMES Lyric by JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS Music by CHARLIE CHAPLIN - Kuva Flying Finn-vene. Thaimaa Phuket Patong Kata Thalang. - Kuva. "ELONEN - se on makuasia". JJK:n (Jyväskylä) fanikatsomossa juhlitaan sarjassapysymistä. - WinCapita. Kuvia ennen kokousta. Tunnelma ennen kokousta. Pertti Manninen - Nimiä: Jarmo Juntunen - Kuva Midnight Balloon tapahtumasta Jyväskylässä. Kuva on päivältä 26.6. Terveisin Henri Nieminen. - Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö -  wincapita.fi sunnuntai 20.12.2009 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - Luettelo - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - N:o 22.



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.

Sivun alkuun!

Nettisanomien arkistosta 2008:
http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

N:o 798. Lauantai
2008-05-10


"Väitepäätös". 05.05.2008.


"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti [email protected]

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: [email protected]
To: [email protected]
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja xxxxx xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24

Sivun alkuun!

Näin se menee:
Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupaan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin.


Liite.

 

Arkistosta: http://www.nettisanomat.com/2008/05/16/etusivu.htm

Matti Vanhasen vaalirahailmoitus 2007! - Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!

Funding scandal taints Finland's reputation. Financial Times

Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta! 
Pääministeri Matti Vanhasen toiminta Helsingin pakkoliitospäätöksessä Sipoosta. Nettisanomat mm.  keskiviikkona 2006-10-04   

Financial Times. Funding scandal taints Finland's reputation.
Kaleva.plus. Kontiola oli päättämässä Nova Groupin tontista.


Funding scandal taints Finland’s reputation

By David Ibison, Nordic Correspondent
Published: June 10 2008 04:16 | Last updated: June 10 2008 04:16

 

What started as a throw-away comment on a Finnish talk show has turned into a political funding scandal and left a smear on the Nordic country that cherishes its reputation as one of the world’s cleanest, open and most transparent societies.

Timo Kalli, chairman of the Centre party, which dominates Finland’s four-party, right-leaning coalition government, casually revealed he knowingly broke the law after failing to reveal who had made donations to his election campaign in 2007.

Finnish party funding laws state politicians must reveal the source of their donations, but oddly contain no sanctions for those who fail to do so.

Mr Kalli was by no means the only parliamentarian taking advantage of the lax legislation. Shame-faced politicians, including ministers of state, have been forced to step forward almost daily to state they did the same thing.

“The law does not sanction the crime in any way,” said a frustrated Kimmo Grönlund, professor of political science at the University of Turku in western Finland. “We all said it wouldn’t work.”

The affair has also ensnared Mr Vanhanen, leader of the Centre party, who received a donation from a business group called KMS but said he had no idea he had received it and no idea what KMS was.

It has transpired KMS was established in the Centre party’s own headquarters. Things took a turn for the worse after it emerged KMS was backing the building of a shopping centre called Ideapark outside Helsinki, the capital, and that Mr Vanhanen had briefly mentioned that Ideapark would be a good thing in a blog.

There is, as yet, no proof of any corruption by any of the politicians involved, but the relaxed attitude of lawmakers to the law is undermining public confidence in politicians in general, and Mr Vanhanen’s administration in particular.

For Mr Vanhanen, the scandal was the last thing he needed. The unmarried prime minister has been struggling to stave off criticism of his lively private life, which has been spiced up with a kiss-and-tell book from a former girlfriend. “His curve is downwards,” said Göran Djuplund, a politics professor at the University of Turku.

In this febrile atmosphere, emboldened leftwing opposition parties are calling for a general election to clear the air.

...

But the questions remain of why such shadowy legislation was drawn up in the first place by a country so committed to transparency and why it was not reformed sooner.

Funding scandal taints Finland’s reputation



Kontiola oli päättämässä Nova Groupin tontista.

Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli viime syksynä päättämässä Rovaniemen kaupunginvaltuustossa asemakaavamuutoksesta, jolla tehtiin mahdolliseksi moottorikelkkatehtaan tontin myynti Nova Group Oy:lle ja Nova Kiinteistökehitys Oy:lle. Lisää aiheesta

Kontiolalla oli tilinkäyttöoikeudet Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksessä, jonka suuri rahoittaja on ollut Nova Group.

Lisää aiheesta.

Tänään, eilen ja 90 vuotta sitten. Kuvat perjantaista (00:01) sunnuntaille (00:14).


"Matti Vanhanen ja Toivo Sukari keskustelevat uudesta El Doradosta."
Britannia ?  Tv-kuva (Monty Pyton) perjantai 2008-06-13. Klo 00:01.
Kuvat. Pertti Manninen. Selostus tulossa!


Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.

ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA?
NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.

ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA?
...TUOTA... ÖÖ...
 

Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com

&
2003.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.


Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com


2008 mm. Nokia Siemens karsii Suomesta 750 työpaikkaa. Yt-neuvottelut alkavat 24. marraskuuta.

"Tänään ilmoitetut sopeuttamissuunnitelmat ovat vaikeita, mutta välttämättömiä toimia saavuttaaksemme säästötavoitteet ja varmistaaksemme, että olemme pitkällä aikavälillä kilpailukykyinen yritys, joka voi investoida tulevaisuuteen, sanoo Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa."

Tiistai 2008-11-11 taloussanomat.fi


2000. Lue myös! Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com


Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.






Tiistai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

...

Lehdistökään ei selviä kunnialla, olen kerännyt kymmenkunnan lehden artikkeleita ja pääkirjoituksia. Vain ja ainoastaan yhdessä puhuttiin ydinaseista. Tätäkään en löytänyt netistä vaan paperilehdestä.

Hufvudstadsbladetin, HBL:n, 2. pääkirjoitus, kirjoittajanaan Björn Månsson, käsitteli asiaa lauantaina 2008-01-24. Lehden sain käsiini eilen tänne periferiaan. Kirjoitus päättyi seuraavasti:

...

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl för Finland också för att stanna utanför Nato.

BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24. Läs!

...
Tiistaina 2009-01-27 klo 19:36. Pertti Manninen. Nettisanomat. Pääkirjoitus-blogi. Lue!


”En annan dragkamp blev det kring frågan om nackdelar med ett medlemskap alls skulle nämnas i texten, vid sidan av de ”starka skälen” som noga räknas upp.

Dragkampen slutade i att en enda reservation gjordes: man bör ”bedöma” effekten på Finlands förvarssystem av att Natoländerna omorienterat sig från värnplikt till yrkesarméer. Och den reservationen förses i sin tur med reservationen att Finland nog även som Natomedlem självt skulle besluta om sina försvarsprinciper.

På samma sätt avfärdas ”de politiska förväntningarna” på att Finland skulle delta i Natos eller enskilda Natoländers (läs: USA:s) militära operationer med att Finland självständigt skulle fatta besluten.

Förvisso, men som vi har sett kan påtryckningen inom Nato ibland bli stor.

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl for Finland också for att stanna utanför Nato.
BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24.




Lauantai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

Alexander Stubb - Matti Vanhanen - Tarja Cronberg - Sinikka Mertala - Harri Jaskari

Pääkirjoitus. Natoon!

”Emme ole avanneet ovea, emme ole sulkeneet ovea! Ulkoministeri Alexander Stubb Ylen tv-uutisissa lauantaina 2009-01-24 klo 17:02. Ja asia oli Guantánamon vankileirin sulkemisesta johtuva vankien sijoittaminen EU-maihin.

Nato ja ydinaseet ovat sitten lähempänä,

Hallituksen mielestä asiassa on hyvät puolensa ja liittymistä kannattaa harkita.

Pääministeri Matti Vanhanen se sitten on varsinainen ajattelun valopilkku, hänen mielestään uusi sanamuoto on valittu siksi, että vanhaa haluttiin muutettavan, ettei aina olisi samaa. Nämä siis muistista, mutta kaivan lehden, HS:n esille ja otan tähän tarkan sitaatin, luotan HS:n kirjoittajaan. Jos hyvin käy löydän myös toisenkin sitaatin, Keskisuomalaisesta.

Siis:
HS:n pääuutissivulla otsikon alaosassa:
”Selonteon mukaan ”vahvoja perusteita” harkita Nato-jäsenyyttä”.

Sen alapuolella toimittaja Kari Huhta kuvan kanssa:
”Toivottavasti viimeinen turvallisuusselonteko määräsi selkeät ehdot Suomen Nato-tielle”.

(HS lauantaina 2009-01-24).

Toivotaan toivotaan, ydinaseista ei ainakaan silmiini osunut yhtään mitään.

Ja sitten on nyt uutissivulla koko sivun levyisin otsikoin, 1 palstaa vaille tosin tällä kertaa:
”Suomi harkitsee nyt ”vahvasti” Natoa”.

Alaotsikossa pienemmällä:
”Ulkoministeri Stubb: Selonteko ”vahvasti” sotilasliiton puolella”.

Kirjoitus alkaa sitten näin:

”Suomella on ”jatkossakin vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” sotilasliitto Natossa. Näin linjaa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009.
Sen mukaan puolustusvoimien ei tarvitse pelätä yllättäviä heikennyksiä ensi vuosikymmenen alussa. Venäjä ei ole entistä suurempi uhka eikä Suomea uhkaa nyt mikään sotilaallinen kriisi.
Sotilaallisten kriisien rinnalle ovat nousseet terrorismin, talouden taantuman, energiahuollon takkuilun sekä luonnonkatastrofien aiheuttamat epävakaisuudet.

Yli sadan sivun selonteon haetuin lainaus oli perjantaina kohta, jossa hallitus määrittelee Suomen suhteen Natoon.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan selonteon laatijat muuttivat Nato-ilmauksen sanamuotoa, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”, Selonteko ei anna perusteita uudelle kannalle vaalikaudella.

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan uudessa selonteossa on ”vahvoja argumentteja” Naton puolesta.
”On todellakin olemassa vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” Stubb sanoi.

”Perusteluissa on myös mainittu, miksi jäsenyyttä ei pidä harkita”, selontekoa tekemässä ollut hallituskumppani työministeri Tarja Cronberg (vihr) napautti takaisin.
Cronberg korosti, että Suomen turvallisuuspoliittinen valinta on Euroopan unioni. Myös pohjoismainen puolustusyhteistyö on Cronbergin mukaan saanut ”uutta potkua”.
Selonteko korostaa kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen merkitystä Suomelle.”

(Alkuosa kirjoituksesta ”Suomi harkitsee nyt ”vakavasti Natoa”. Helsingin Sanomat. Kotimaa Matti Mielonen. Lauantai 2009-01-24.)

Toisesta lehdestä, Keskisuomalaisesta lauantaina 2009-01-24:

Pääuutissivun alalaidassa 2-palstaisena:
”Natoon liittymisestä myönteisempi arvio”

ja uutissivulla:
”Hallitus löysi selonteossaan etuja hakea Nato-jäsenyyttä”,

alaotsikko:
”Politiikka Eduskunnan kannanotto ei ollut yhtä myönteinen".

(Keskisuomalainen. Kotimaa. Heikki Vento. Lauantai 2009-01-24. Otteita tulossa!)

Loppukommentti.

Kummassakaan kirjoituksessa ei mainittu sanallakaan mitään ydinaseista. Se asia näyttää olevan tabu.
Ehkä se siellä 100–sivuisessa muistiossa on, johon yritä löytää linkin.

HS:n tekstin perusteella: Kertomus on kuvaava ja säälittävä pääministerin kannalta:
Stubbilla on sentään kanta, ja Cronbergillakin on kanta, mutta

Suomen pääministeri höpisee sanatarkasti HS:n lainauksen mukaan selonteon Nato-tekstiä muutettiin sen tähden, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”.

Säälittävä piiloutuminen Nato-myönteiselle pääministerille, joka olisi halunnut jäädä historiaan Suomen Natoon viejänä, mutta jääkin mitä ilmeisemmin historiaan pääministerinä, joka loukkaantui naisystävänsä kirjoittelusta niin paljon, että halusi tämän taloudelliseen ahdinkoon ja siinä sivussa tuomittavaksi tämän kirjoittelusta, josta hovioikeuden päätöstä odotellaan, ja intiimejä kuvia on varastettu ja nykyinen naisystävä Sinikka Mertala on tehnyt ja sitten perunut kokoomuksen ex-puoluesihteerin Harri Jaskarin ex-naisystävän häirinnästä Ilta-Sanomien eilisen numeron mukaan.

Seuraava ”väärennetty” Nato-gallup on mielenkiintoinen. Tarkoitan ehkä oikeaakin väärennystä, mutta myös sitä. että Suomessa pimitetään ydinasedoktriini.

Suosittelisin seuraavaksi seuraavanoloista kysymystä:
”Kannatatteko Suomen liittymistä Natoon, joka merkitsee Suomen liittymistä ydinaseiden käyttäjien joukkoon, vieläpä sen first use-opin mukaisesti, että ydinaseita voitaisiin käyttää sellaisiakin maita vastaan joilla ei ole omia ydinaseita ja jotka eivät ole edes vielä tunkeutuneet mihinkään Nato-maahan.

Hiukan lyhyemmin muotoiltuna haluaisin nähdä suomalaisten Nato-kannatuksen.
Sitä ennen tämä hymypoika voisi käydä kertomassa tästä ydinaseiden käytöstä hymyyn hurmaantuneille kannattajille ja kaikille muillekin suomalaisille. Liitteenä linkkejä.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2009-01-24 klo 18:09.

Lue myös!

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!

Ulkoministeri Alexander Stubb ei osallistunut EU:n ulkoministeri-
kokoukseen ... Lue!

"... Ahtisaaren rauhanpalkinnosta, että se oli sodan palkinto."
Lue!


HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/ etusivu.html#ydinaseeton


Sunnuntaina 2009-01-18

Tarkoituksena tappaminen.

Ei Israel välitä maailman tuomiosta. Tärkeintä oli palestiinalaisten lasten ja naisten tappaminen. Suomessakin oli sodan alussa, ja ehkä vieläkin, mielipiteitä, että Hamas "kerjäsi verta nenästään". Eikö Israelin aikaisempi käytös ole mitään opettanut näille intoilijoille?

Pääkirjoitus.
Pertti Manninen sunnuntaina 2009-01-18 klo 23:44.

Lue myös!
Uusi Holocaust
Tiistai 2008-12-30. Pääkirjoitus. Lue!

 
 
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen

 

 

Kuvia.

Maailmanpolitiikkaa ihmettelevä kissanpentu tai oikeastaan pöydältä poistumiskomentoa odottava.

Kuva sunnuntaina 2008-12-21 Pertti Manninen.

"Sotaretken unohdetut veteraanit.

Irakin sota. Useat Yhdysvaltalaiset veteraanit odottavat sotavammakorvauksiaan jopa kaksi vuotta Tässä ajassa ehtivät monet työkyvyttömät velkaantua pahoin."
Keskisuomalainen. Ulkomaat. Mika Horelli. Sunnuntai 2008-12-21. Isonna kuva!


Aikaisempia Mika Horellin raportteja mm.

Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. -
Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille.
Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.
2004/03/25/etusivu.htm

Kuva: TS/Mika Horelli
Bakerin komitean raportti tarjoaa George W. Bushille ulospääsyä kiusalliseksi muodostuneesta Irakin sotaretkestä.

2006/12/05/irakpaakirjoituksia.html
#yhdysvallat

Keskisuomalainen. Ulkomaat.
Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.

Mika Horelli. New York. Keskiviikko 2007-01-10.
2007/01/11/bushpommittaa.html#isku

Nettisanomat maanantaina 2008-12-22.




"Viimeinen ilta".
Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:13.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger "nauroi räkäisesti" kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Nettisanomat. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.

Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!

Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12.

"Sininen hetki". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:24.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.
Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.
Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.
Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.
Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.
Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".
Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.
Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).
HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. 
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton


HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen.

I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato.
En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen.
Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas.

I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato.
Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig.

Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den.
Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin.
I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa.
Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt.

Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera


1984

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.
Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.
De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.
Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.
Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli 

http://www.nettisanomat.fi/2002/10/24/forstasidan.htm


         
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07- Vem ska hänga Bush? 

"Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran.

Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen – vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush?

Slavoj Zizek.
Torstain 2007-01-04 Aftonbladet R-kioskista klo 15.55. Vem ska hänga Bush? 

Sanat & Merkitys

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, jossa mediaa edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24

Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."

Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa."
Nettisanomat 2004/05/20

Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä.
Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien!
Nettisanomat 2006/11/11





Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen

 

Sivun alkuun!



http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/kuvaetusivu.htm  

Viikkosanomat – blogi Kaiken keskellä aina läsnä! Keskiviikko 2009-12-16 klo 00:06.
Suomen Afganistan-joukot auttavat osaltaan USA:n hyökkäystä Iraniin

USA lisää joukkojaan Afganistaniin lähes kolmanneksella 130 000:een tai jotakin. Siellähän ne ovat lähellä Irania, jos sinne kohta hyökätään. Kai Suomi vetää joukkonsa pois tällaisessa rähinätilanteessa vai auttaako se olemassaolollaan USA:n sotaponnistuksia? Tänään kuulimme, että suomalaisia nuoria miehiä on runsain joukoin ilmoittautumassa Afganistaniin. Nuorten työttömyys on hurjissa lukemissa ja tällainen ”epäsuora” pakottaminen puree. Kovin paljon se jo muistuttaa sitä, kun USA:n nuorten on pystyäkseen opiskelemaan yliopistoissa, kirjouttauduttava armeijaan, jolloin opiskelu on ilmaista, mutta sisältää myös mahdollisen lähtökäskyn sotatantereille.

Nettisanomat julkaisi aikoinaan kuvan ja tekstin: ”Nettisanomat tiistaina 10. toukokuuta 2005. Etusivu. Numero 356. Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva: Pertti Manninen.

 

 

2012-05-13: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Linkki HO-tuomioon 15.01.2016.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Maanantai 07.03.2016.)