N:o 2329 - Tiistai 2020-12-29 - ETUSIVULLE! | Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Päätoimittaja Pertti Manninen Edellinen - Seuraava - Kaikki |
Joulukuu 2020. Katsaus vuoden 2020 tammikuun, helmikuun ja maaliskuun henkilöihin täällä. |
Keskiviikko 2020-03-11 Edellinen - Seuraava |
22. vuosikerta! N:o 2259 Kaikkiin 1999 alkaen |
Jyväskylässä jyskää. Konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää. Lue!
2020. Maaliskuu. Jyväskylässä jyskää. Sähkö- ja vesilaitoksen myynnin konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää.Viikkosanomat. Maaliskuu 10, 2020
Valtuutetut kritisoivat ”Ovatko selvitykset Alvasta puolueettomia?” -kirjoituksessaan sitä, että Alva-yhtiöiden vähemmistöosuuden myymisen selvittämistä jatketaan selvityksellä, josta konsulttitoimiston on mahdollista saada niin sanottu onnistumispalkkio, eli lisäkorvaus, mikäli kaupunki päätyy myymään vähemmistöosuuden yhtiöstä. Paloniemen ja Knuuttilan mukaan tällainen järjestely ohjaa selvitystyötä siten, ettei siinä käsitellä eri näkökulmia puolueettomasti. – Etenkin kriittiset ja Alva-yhtiön, kaupungin tai asukkaitten kannalta epäedulliset asiat jätetään vähäiselle huomiolle tai huomiotta. Jos päätöksentekoa varten halutaan laadukas selvitys, selvityksen tekijän ei tulisi hyötyä selvityksen lopputuloksesta, kirjoituksessa todettiin. Kaupungin mielestä valtuutetut toivat kirjoituksessaan esiin luottamuksellisen seikan eli solmitun konsulttisopimuksen rakenteen. KAUPUNKI PYYTÄÄ Paloniemeä ja Knuuttilaa ottamaan selityksessään kantaa ainakin siihen, mistä he ovat saaneet tiedon toimeksiantosopimuksen sisällöstä, olivatko he tietoisia, että tieto oli liikesalaisuutena luottamuksellista, ja miksi valtuutetut ovat katsoneet, että he voivat tulkita tiedon salassapitoa toisin, kuin asiaa valmistellut viranomainen. Lisäksi Paloniemeä ja Knuuttilaa pyydetään selittämään, miksi he eivät ole käyttäneet valtuutetun oikeutta saada toimensa hoitamisessa tarpeellisia tietoja. Viimeisenä valtuutettuja pyydetään ottamaan kantaa siihen, kuka heitä on julkisuudessa esitettyjen väitteiden mukaan uhkaillut ja millä tavalla, jotta kaupunki voi arvioida, onko sen mahdollista osaltaan puuttua asiaan.” Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot. Keskisuomalainen Viikkosanomien kommentti. Paloniemen ja Knuuttilan ei kannattaisi vastata yhtään mitään tällaiseen pyyntöön. Jos kaupunki katsoo heidän syyllistyneen johonkin moitittavaan, niin tutkikoon poliisi sitten asiaa, jos kaupunki näin tahtoisi. Paloniemi ja Knuuttila saivat kirjoituksella osaltaan tämän hölmön hankkeen kumottua. Ja sehän tässä harmittaa kun näiden rahojen käyttöä ei voinut ohjata mihinkään suuruudenhulluihin hankkeisiin, joissa aina myös oma suukin on aika lähellä, niin kaupunginjohtajan kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajankin, ainakin. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 10.03.2020 19:52.
Lue myös arkistokirjoitus vuodelta 2014: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue! |
nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - |
2014
Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä.
|
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai. torstaina 1. kesäkuuta 2000, lisäykset jatkuvasti. |
nettisanomat.com, pertti manninen 01.06.00 |
harjun huminaa: "Reimarin talon purkamista nousi vastustamaan kaupungin valtuustossa Kaija-Leena Kaijaluoto (vihr.), jonka mielestä taloa ei saa purkaa, ennen kuin sen paikalle suunnitellun musiikki- ja taidekeskuksen rakentamisesta tehdään sitovat päätökset." keskisuomalainen perjantaina 19. toukokuuta 2000. |
http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/funkis.htm
http://www.nettisanomat.com/2000/06/01/
viikonkettunen.htm
Nettisanomat |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
ETUSIVULLE!
Wincapita.fi - 2020/12/29 - HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume - Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. - Kuva. Joosef on ostanut pojalta aasin, jolla lähtee Marian kanssa matkalle. - Epätäydellinen maailma. 25.12.2020 8:00 Puheentunnistus. - Lidl antoi työntekijöilleen joulupäivän vapaaksi. Etusivun ilmoitus. - Kuva. Aattona naakkaparvi tervehtii kulkijaa. - Epätäydellinen maailma. 24.12.2020 17:00. Puheentunnistus. - Aamuhämärän kuva. - 20 vuotta sitten. Jouluna 2000 ei Betlehemissä ole rauhaa, eikä joulua. - Joulu. Kokoelmasta RAKASTA. - Muistoja. "Tähtipojat". Vuonna 1958. - Pekka Haaviston luottamuksesta. - 20 vuotta sitten. Hannu Hautala: Kuvieni synty on edelleen luonnossa.. - Joulukuu 2020. Sotalaivat kalastuksen tukena. - Uhattiinko Ohisaloa? - Paljonko ihminen maata tarvitsee? Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. - ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Vanhanen torjuu.” .- Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen? Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. - Verkkolehti Viisykkösen juttu. Kansanedustaja Harkimo, tupakkamannekiinista venäläisten mannekiiniksi - Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. - Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! - Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia. - "Pääministeri Sanna Marin luottaa - Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu -tiistai 29.12.2020 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -
N:o 2329 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
Sivu 2020-12-29 ja 2020-12-30, nettiin 2020-12-30 13:36, linkkejä 2020-12-30.
parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.
Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!
.